TöitäKatso mitä olemme tehneet aiemmin

Ideastamobiilisovellukseksi

Kirjoittanut: Jaakko Lamminpää

Profiilikuva pilven päällä

Mobiilisovellukset ovat valtaamassa markkinoita ja mobiilisovelluksen kehittäminen on varmasti käynyt yhä useamman mielessä. Mobiilisovellusten on arvioitu kasvavan yli 6 triljoonan euron markkinaksi vuoteen 2022 mennessä. Siksi onkin ehkä aika pohtia, miten omasta ideasta saadaan tuotettua mobiilisovellus.

Käytännössä sovelluksen tekeminen vastaa nykyisen liiketoiminnan muuttuvaan tai kasvavaan kysyntään tai sillä voidaan luoda uutta liiketoimintaa. Moni yritys on lähtenyt sovelluskehitykseen laajentamalla omaa konseptiaan, kuten Netflix ja Facebook. Toiset ovat puolestaan astuneet täysin uudelle markkina-alueelle, kuten Uber.

Yleensä mobiiliapplikaatiot lähtevät liikkeelle ilmaan heitetystä ideasta tai ajatuksella leikittelystä. Ideointivaiheessa suurta stressiä ei tarvitsekaan ottaa, vaan olennaisempaa on pohtia ideoita laidasta laitaan. Markkinat kuitenkin muistuttavat kasvavasta ja tiukentuvasta kilpailutilanteesta. Kun on aika toimia ja luoda sovellus markkinoille, tulee siihen sitoutua sen mukaisesti.

Tässä blogissa käymmekin läpi, mitä askeleita sinun tulee ottaa, jotta saat luotua omasta ideastasi menestyvän sovelluksen.

Kirjoita ideoita muistiin

Aloita laatimalla lista mahdollisista sovelluksista. Luonnostele ideasi eli pohdi mitä kaikkea se voisi ylipäätään tehdä. Alussa ei kannata liikaa murehtia, onko sille kysyntää, vastaako se tiettyyn tarpeeseen tai onko se edes järkevä. Tärkeintä on, että kirjoitat kaikki ideasi vihkoon tai vaikka google docsiin. Koskaan ei tiedä milloin jokin villeistä ideoista voikin osoittautua arvokkaaksi.

Älä turhaan pohdi vielä sovelluksen rakennetta pidemmälle. Yritä siis vain keksiä ideoita, johon mobiilisovellusta voidaan käyttää. Mitä sovellus tekee pääpiirteissään? Tähän pitäisi kyetä vastaamaan yhdellä lauseella. Näin pidät ideat avoimina, etkä mieti tässä vaiheessa vielä liian pitkälle. Minkä ongelman minä haluan ratkaista? Haluanko tarjota palveluita? Haluanko luoda yhteisön, joka yhdistää? Tällaisten kysymysten avulla voit laajentaa ideoitasi entisestään.

Pohdi mitä ongelmia ja tarpeita on

Älä tyydy vain muutamaan ideaan – kirjoita niitä niin paljon kuin pystyt. Jos seinä tuntuu tulevan vastaan, voit pohtia mitä ongelmia ja tarpeita ihmisillä on. Mutta älä tee tätä ennen kuin olet oikeasti antanut kaikkesi.

Kun olet saanut vähintään sivun verran mahdollisia sovelluksia, on aika kehittää tuotetta askeleen verran pidemmälle. On tullut aika hienosäätää ja karsia ideoita. Osa listan ideoista voi olla helppo karsia pois, toiset voivat vaatia enemmän pohdintaa. Osaa voidaan parantaa hienosäätämällä ja luoda uusia mahdollisia käyttökohteita. Lopputuloksena sinulla pitäisi olla kourallinen ideoita ennen seuraavaa askelta.

Taustatutkimus

Varteenotettavimmista sovellusideoista kannattaa tehdä perusteellinen taustatutkimus, jonka avulla listalle jäävät enää mahdolliset menestyjät. Tärkeimpänä ovat markkinatutkimus ja sovelluksen vaatimukset. Lupaavatkin sovellukset voivat epäonnistua mikäli taustatutkimusta ei ole tehty huolella.

Kilpailijat

Koska sovellusmarkkinoille on tunkua, on ainutlaatuisten applikaatioiden luominen vaikeaa ja arvokasta. Ensimmäisenä kannattaa tarkistaa mahdolliset kilpakumppanit. Mikäli olet ensimmäisenä markkinoilla, hienoa! Entä jos jokin sovellus on jo vähintäänkin osittain samalla saralla? Ei huolta. Se voi myös kertoa, että kyseiselle sovellukselle on kysyntää. Mikäli vastaava applikaatio on jo olemassa, sinun tuleekin miettiä, voitko omalla ideallasi erottua kilpailijoistasi ja kerätä sovelluksellesi uskollisia käyttäjiä. Hyvä keino on tutustua kilpailijoiden arvosteluihin ja palautteeseen. Pyri löytämään mitä heiltä puuttuu ja mikä erottaa sinut joukosta.

Asiakkaat

Tästä pääsemmekin asiakkaisiin. Kenelle sovellus on kehitetty? Onko sillä rajattu käyttäjäryhmä vai tavoitteletko mahdollisimman laajaa yleisöä? Rajatun käyttäjäryhmän tavoittaa huomattavasti helpommin ja tehokkaammin. Taustatutkimuksen avulla voit selvittää, mitä he odottavat sovellukselta ja pyrkiä vastaamaan heidän tarpeisiinsa jo suunnitteluvaiheessa. Asiakkaita voi jaotella muun muassa sukupuolen, asuinpaikan, iän, tulotason tai perhestatuksen mukaan. Tuntemalla asiakkaasi, voit vastata heidän tarpeisiinsa kohdistetusti. Samalla se helpottaa kehittämisprosessia huomattavasti. Jos tiedät mitä asiakkaasi haluavat, on testausvaiheessa käytössä jo todennäköisemmin huomattavasti valmiimpi ja toimivampi sovellus eikä suuria muutoksia tarvita enää myöhäisemmässä kehitysvaiheessa.

Markkinoilla liikkuva raha

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä sinun tulee perehtyä markkinoiden tarpeeseen ja siellä liikkuvaan rahaan. Tämä on pohjimmiltaan yhdistelmä kahdesta aikaisemmasta. Ne määrittävät onko tuotteellasi kysyntää ja ollaanko siitä todella valmiita maksamaan. Toinen tärkeä pohdittava on, miten sovelluksesta saadaan tuottoa. Onko kohdeyleisö valmis maksamaan sovelluksista? Voiko tuottoa saada mainoksilla? Vai oletko sovelluksella myymässä esimerkiksi palveluita? Yleensä jopa hienotkin ideat kaatuvat kannattamattomuuteen. Liian pieni kohderyhmä yhdistettynä jo valmiisiin ilmaisiin sovelluksiin heikentää huomattavasti sovelluksen tuottavuutta.

Valitse sovellus joka koskettaa sinua

Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta on tärkeää, että olet intohimoinen tekemästäsi. Idean on täytynyt olla sinulle mieleenpainuva, jotta se voisi olla kiinnostava myös muidenkin mielestä. Tässä ei ole mitään muuta ihmeellisempää takana. Etsi se idea, joka nousee aina mieleesi kun katsot listaasi. Valitse tämä ja toimi.

Rahoituksen saaminen ja rahan tekeminen

Vaikka yhteisen hyvänkin tekeminen voi olla motivoivaa, yleensä motivoivampaa on rahallisen voiton saavuttaminen. Rahoituksen saaminen ja rahan tekeminen menevät pitkälti käsi kädessä ja nojaavat samoihin perusajatuksiin. Samat ideat jotka tuottavat rahaa, ovat myös kannattava perusta rahoituksen hakemiselle. Sijoittajat eivät ole valmiita rahoittamaan ideoita, jotka eivät ole tuottamassa voittoa. Kysy itseltäsi, millä asteella haetaan rahoitusta? Mitä suurempi sovellus, sitä suuremmat kulut, ja sitä parempi täytyy esityksen olla rahoitusta haettaessa.

Meidän yrityksemme tuottaa valmiita sovelluksia noin 30 000 euron hintaan. Mikäli olet tuottamassa äärimmäisen monimutkaista ja laajalle levittäytyvää sovellusta, voivat kustannukset nousta hieman entisestään. Suurempaa rahoitusta hakiessa on hyvä olla valmiina esimerkiksi toimiva prototyyppi tai rahoitusta voi hakea ensin pelkälle prototyyppille. Sen luominen maksaa noin 5 000 euroa, mutta sen päälle voidaan jatkaa kehittämistä ja se on todiste, että applikaatio toimii myös todellisuudessa.

Millä argumenteilla voin sitten pitchata tai myydä idean? Sijoittajan ensimmäinen kysymys on: miten minä saan tästä rahaa? Sovellus voi tuottaa rahaa kolmella tavalla. Käyttäjä maksaa ostaessaan sovelluksen, sovellus itsessään myy jotain, tai sovelluksessa näytetään mainoksia. Mikään näistä ei kuitenkaan ole kannattavaa, jos et pysty vakuuttamaan, että sovelluksellesi on myöskin tarvetta, kysyntää ja käyttäjiä. Tuottavuuden muoto riippuu paljolti itse sovelluksesta, eikä siihen voi antaa mitään suoraa toimivaa kaavaa.

Ainoa yleinen totuus lienee, että hintavammat tai edes kohtuu edulliset sovellukset eivät ole usein enää kannattavia. Siksi suurin osa tarjoaakin mobiiliapplikaatioitaan ilmaiseksi tai äärimmäisen edullisesti ja raha tehdään sovelluksessa tapahtuvilla pienillä ostoksilla. Mainokset ovat hyvä tapa tienata, mutta osalle käyttäjistä ne aiheuttavat päänsärkyä. Siksi ehkä suurimmat ja näyttävimmät mainokset kannattaa jättää pois. Hyvä mahdollisuus on myös yhdistää näitä ominaisuuksia ja esimerkiksi testausvaiheessa valita näistä sitten paras yhdistelmä.

Hahmottele sovellus

Mikäli haet sovelluksellesi erillistä rahoitusta on kannattavaa tehdä tämä askel ennen tuotteen esittelyä sijoittajille. Näin sinulla on selkeä malli esitettäväksi ja rahoituksen saaminen on huomattavasti helpompaa kuin puoliksi pohditun idean esittämisellä. Hahmottele siis sovelluksesi – tai ainakin ensimmäinen malli siitä. Harvoin ensimmäisellä tai edes toisella kerralla luotu malli on vielä julkaisemisen arvoinen. Timantin hiominen vie aikaa. Kyseenalaista ideasi ja muokkaa näkemystäsi usein. Kysy myös muilta mielipiteitä, on liian helppoa uppoutua omiin uskomuksiin. Ei myöskään riitä, että olet luonut idean, vaan keskeisenä aatteena on pohtia mihin sovelluksesi tulisi pystyä teknisesti.

Hahmottelukin kannattaa aloittaa luomalla lista. Mieti, mitä kaikkia ominaisuuksia sovellukseltasi vaadit. Taas aloita kirjoittamalla kaikki mitä mieleesi tulee. Voit myös kirjoittaa alkuperäistä ideaasi uudestaan uusin sanoin ja uudesta näkökulmasta. Näin saat myös helposti laajennettua listaa mahdollisista ominaisuuksista. Näitä kannattaa myös työstää yhdessä yrityskumppaneiden, suunnittelijoiden, sijoittajien ja kehittäjien kanssa. Tosin suositeltavaa on allekirjoituttaa heillä salassapitosopimus, jotta tuotettasi ei varasteta. Tärkeintä on erottaa listasta ominaisuudet, jotka ovat ainutlaatuisia ja tekevät siitä suositun.

Wireframen rakentaminen

Tärkeintä on kyetä luomaan wireframe eli rautalankamalli, joka voidaan esittää kehittäjälle. Mitä yksityiskohtaisempi se on, sitä helpompaa kehittämistyö on. Näin saat juuri sellaisen sovelluksen kuin haluat. Mikä tärkeämpää, se säästää aikaa ja rahaa.

Kuinka rakennan wireframe mallin?

Asioiden listaaminen on helppoa, mutta samalla erittäin suurpiirteistä. Sinne voisi tulla yläkulmaan ehkä jonkinlainen valikko. Jos se vaikka tallentaisi jotain asioita jonnekin muistiin. Jonkinlainen aloitustekstikin olisi kiva. Paras tapa saada myös itsellesikin selkeä näkemys on piirtämällä. Tähän käy ihan tavallinen kynä ja paperi tai sitten voit käyttää jopa tietokoneen piirrustusohjelmia. Koneen avulla voit esimerkiksi ottaa kuvan haluamastasi mallista ja liittää sen osaksi kuvausta. Näin voit selkeästi ja varmasti esitellä kokonaisuuden, joka vastaa omaa näkemystäsi.

Lisäksi voit kirjoittaa tarkentavia kuvauksia piirrettyyn malliin. Jos haluat esimerkiksi painikkeen, jolla on tietty ominaisuus, sen kannattaa kirjoittaa ylös. Kaikista ominaisuuksista ja selkeästä visiosta huolimatta kannattaa silti muistaa kuunnella muita projektiin osallistuvia. Usein oma näkemys on itselle äärimmäisen rakas ja se saattaa estää näkemästä metsää puilta. Siksi suunnitteluvaiheessa kannattaa myös huomioida saatu palaute esimerkiksi suunnittelijoilta ja mahdollisilta kehittäjiltä.

Älä rohmua kaikkia ominaisuuksia

Kun alkaa pohtimaan applikaatioon vaadittavia ominaisuuksia, on helposti kiusauksena sisällyttää mukaan kaikkea mahdollista. Ihan vain siltä varalta, että se vastaisi kaikkien tarpeisiin ja tekisi kaiken mahdollisen. Lopputuloksena on tällöin kuitenkin sillisalaatti – sekava sovellus, joka tekee paljon asioita, mutta ei yhtään kunnolla. Siksi tässä vaiheessa kannattaa aluksi pysyttäytyä vain välttämättömissä ominaisuuksissa. Muutaman lisäominaisuuden lisääminen saattaa vaikuttaa pieneltä, mutta kannattaa tarkoin miettiä, mitä todella tarvitset. Kokemuksesta voimme kertoa, että lisättyihin ominaisuuksiin kuluu yllättävän paljon aikaa. Vaikka luot alussa yksinkertaisen sovelluksen, se ei tarkoita, etteikö sitä voisi myöhemmin kehittää lisää. Tärkeintä on tässä vaiheessa saada toimiva ja käyttäjäystävällinen kokonaisuus.

Rakenna brändisi

Tämä on myös se vaihe suunnittelussa, jossa luot oman brändisi – sen mikä erottaa sinut kilpailijoista. Vaikka lukemalla kilpailijoiden arvosteluja voit luoda toimivamman sovelluksen, kannattaa silti käyttää aikaa miettimiseen. Millaisen kokonaisuuden haluat luoda? Miten se tulee jatkossa kehittymään? Imago on tärkeä osa käyttäjien sitoutumista applikaation käyttöön.

Entä jos suunnittelu ei onnistu?

Jos suunnittelu tuottaa hankaluuksia, ei sen kanssa tarvitse painia yksin. Voit pallotella ideaa ystävien kanssa tai keskustella tarvittavista ominaisuuksista muiden yrityskumppanien kanssa. Voit myös keskustella kehittäjän kanssa sovelluksen kehittämisestä aivan prosessin alkumetreiltä alkaen.

Kehitä sovellus

Rautalankamallin pohjalta kehität sovelluksesi, joka on käyttäjäystävällinen ja täyttää kaikki siltä vaaditut perusominaisuudet. Sovelluksen kehittäminen on muutakin kuin kehittäjien koodinkirjoittamista. Osana kehittämistä on sovelluksen testaaminen, jolla varmistetaan sen toimivuus ja jonka avulla sitä voidaan kehittää entisestään. Tämä palaa aikaisempaan, jolloin kerroimme, että timantti vaatii hiomista – paljon hiomista. Vaikka haluna onkin usein työntää tuote markkinoille nopeasti, kannattaa kehitystyö tehdä huolella.

Toteutus

Ensimmäisenä sinun tulee valita mille alustalle sovellus julkaistaan. Käytännössä valittavana ovat iOS- ja Android-alustat, jotka kattavat 99 prosenttia puhelinten käyttöjärjestelmistä. Puhutaan siis Applen puhelimista ja muiden valmistajien puhelimista. Molemmilla on oma koodikielensä ja molemmille kääntämisellä on etunsa. Meidän yrityksemme valttina on tarjolla oleva REACT native kieli, jolla pystymme lähes samalla hinnalla tuottamaan sovelluksen molemmille alustoille.

Lähesty yritystä

Seuraavaksi sinun tulee lähestyä kehittäjiä tai yritystä, jos et ole tätä aikaisemmin tehnyt. Kuinka valitsen sopivan yrityksen? Tämä tapahtuu itse kartoittamalla tarjolla olevia mahdollisuuksia. Hae noin 5 sopivalta vaikuttavaa yritystä, kirjoituta heillä salassapitosopimus ja lähetä heille tarkemmat tiedot projektistasi. Hyvä kumppani arvioi tuotettasi ja esittää varmasti paljon kysymyksiä. Näihin kannattaa vastata huolella, jotta ideasi välittyy varmasti heille. Hyvä kehittäjä pystyy tarjoamaan kehitysehdotuksia sekä tekemään hinta- ja aika-arvion. Näin voit arvioida eri yritysten hintoja, aikataulua ja ennen kaikkea heidän ideoitaan eli sitoutumistaan sovelluksen kehittämiseen. Näiden perusteella valinnan tulisi olla kohtuullisen helppoa.

Sovellus luodaan yhteistyössä

Itse sovelluskehitys tapahtuu yhteistyössä sinun, suunnittelijoiden ja kehittäjien kanssa. Yleensä yrityksillä on ihmisiä, jotka kykenevät suunnittelemaan visuaalista ilmettä sekä kehittämään käyttäjäystävällistä sovellusympäristöä. Yrityksen tulee olla yhteydessä asiakkaaseen ja tarjota asiakkaalleen päivityksiä kehityksestä. Aina ei tietenkään tapahdu suuria askelia, sillä toisinaan visuaalisen ilmeen ja koodin kehittäminen vie oman aikansa. Sinun tulisi pystyä vapaasti kyselemään tapahtuvasta kehityksestä kehityksen jokaisessa vaiheessa. Me emme ainoastaan suosittele, vaan myös vaadimme sitä. Näin olemme kaikki samalla sivulla ja pystymme kehittämään parhaan mahdollisen tuotteen.

Mikäli kehität uusia mielestäsi tarpeellisia ominaisuuksia, voit keskustella niiden lisäämisestä suunnitteilla olevaan versioon. Sovelluskehittäjä kykenee vähintäänkin antamaan aika ja hinta-arviot, jolloin voit päättää toteutetaanko ne heti, vai säästetäänkö ne myöhempää kehitystä varten.

Testaus

Kun kehitystyö on valmis, on aika testata applikaatiota potentiaalisilla asiakkailla. Näytä heille miten sovellus toimii ja selitä sen ominaisuudet heille. Kohderyhmä kannattaa aina pitää tarkkaan mielessä, kun applikaatiota testataan. He päättävät kuinka hyvin sovelluksesi otetaan vastaan. Ole siis avoin mahdollisille kehitysehdotuksille ja ole valmis työstämään tuotetta vielä testaamisenkin jälkeen.

Julkaise sovellus

Kun kehitystyö on vihdoin ohi, on tullut aika julkaista sovellus. Sovellusta ei voi vain julkaista ja odottaa suosiota. Se pitää myydä käyttäjille. Tässä kohtaa on hyvä palata pohtimaan valittua kohderyhmää. Missä mainostan? Miten mainostan? Nuoremmat on helppo tavoittaa sosiaalisesta mediasta, mutta erilaisille käyttäjäryhmille on hyvä luoda markkinointistrategioita.

Markkinointistrategia ja markkinointi

Käytännössä sovellus julkaistaan iOS tuotteilla App Storessa ja Android-puhelimilla Google Play-kaupassa. Markkinointia suunnitellessa on hyvä mahdollisuuksien mukaan konsultoida sovellusmarkkinoinnin alan ammattilaisia. Voit myös markkinoida sovellusta itse. Aloita Facebookilla, Twitterillä ja Instagrammilla. Voit myös lähestyä toimittajia ja bloggaajia, jotka voivat olla kiinnostuneita sovelluksestasi. Mikäli budjettisi sallii, voit käyttää myös PR-yrityksiä tai applikaatioita mainostavia yrityksiä. Näin saat varmasti parhaan mahdollisen näkyvyyden itsellesi.

Toista aikaisemmat vaiheet

Kun kaikki näyttää valmiilta, et saa jäädä laakereillesi lepäämään. Sovellus on nyt käytössä ja monesti saat kerättyä paljon enemmän käyttäjädataa. Mikäli saat positiivista palautetta on aika valmistautua seuraavaan vaiheeseen. Toista kaikki askeleet 1-8. Toistamalla aikaisemmat vaiheet, voit alkaa rakentamaan valmiin toimivan sovelluksen päälle lisää. Samalla rakennat ja kehität jälleen brändiäsi. Tällä kertaa suoriudut prosessista todennäköisesti huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Jos kuitenkin applikaatiosi ei ottanut tuulta alleen, selvitä mitkä tekijät vaikuttivat siihen ja suunnittele vaadittavat jatkotoimet.